KeBa voitokas myös toisessa sarjaturnauksessa

18.10.2020 16:08

Kauden toinen sarjaturnaus pelattiin lauantaina 17.10.2020 kotiluolassamme Vantaan Campo Sportissa tyhjille katsomoille.

 

Aamupelissä vastaamme asteli aurinkoiset miehet Keravalta, eli Sunshine Boys.
Ottelu lähti liikkeelle KeBan ottaessa pallohallinnan. Tulosta saatiin taululle jo kuudennella minuutilla kun Esa Wicklund löysi toimistosta käsin maalin edessä partioineen Aleksi Partasen, joka tuikkasi pallon maaliin. Ensimmäinen erä sisälsi myös yhden ylivoiman, jota ei kuitenkaan saatu realisoitua. KeBan selkeästä painostuksesta huolimatta SSB tasoitti juuri ennen erätaukoa hankalalla puolen kentän roikkolaukauksella, ja kun maski sattui kohdilleen, ei pelin maalissa pelannut Tommi Salokangas voinut vedolle mitään.

Toinen erä lähti mukavasti käyntiin kun Kristian Kärkkäinen pääsi nautiskelemaan Wicklundin syötöstä maalin edestä johtolukemiksi 2-1. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen sillä hetkeä myöhemmin SSB tasoitti keskustaan pyörimään jääneestä irtopallosta, johon paikalla ollut KeBa-miehistö ei reagoinut tarvittavalla nopeudella. Uusi johto saatiin kuitenkin muutaman minuutin päästä, kun kauden avausosumansa ampui tarkalla kanttirannarilla Mika Liikala. KeBan painostus jatkui ja seuraavaksi verkkoja heilutti puolen kentän kanuunalla Joona Kiminki. Ennen erätaukoa SSB kuitenkin vielä kavensi lukemiksi 3-4, kun onnetar astui peliin ja avitti kulmasta maalilla syötetyn pallon KeBan rysään puolustajan jalan kautta.

Kolmas erä alkoi ylivoimalla ja sitä seuranneella alivoimalla, kun valmennus sekoili erikoistilanteen jälkeisessä peluuttamisessa. Alivoimalla puolestaan tapahtui pieni sekoilu, kun lähdettiin avaamaan peliä turhan rohkeasti. Miten pallo päätyi sekunnissa maaliin vaarattomasta pallollisesta tilanteesta oman maalin takana, sitä ei toimitus vieläkään tiedä. Seuraava vaihto toi kuitenkin lohtua, sillä Kimingin kaukaa ampuvan laukauksen reboundilla oli ensimmäiseksi Kärkkäinen, joka sijoitti ilmasta rystyltä pallon hienosti verkkoon ja KeBan jälleen johtoon. Tätä johtoa KeBa ei enää luovuttanut, vaan kaunisteli lukemia vielä kaksi minuuttia ennen loppua Tuomas Tommilan toimesta (pieni lahja vastustajan pakilta maalinkulmalla) ja Kristian Rädyn toimesta vain hetki ennen loppua kahden miehen ylivoimalla.

Odotetunlaisesta pelistä siis voitto lukemin 7-4 ja valmistautumaan kohti iltapeliä.

Iltapelissä vastaan asettui lohkon oletettavasti kovin vastustajamme US Tähti Loviisasta. Nuorella, nopealla ja taitavalla joukkueella kauteen lähtevä loviisalaisnippu pistikin KeBan heti ahtaalle päästessään ylivoimalle jo ennen ensimmäisen peliminuutin loppua. Jäähy KeBalle jälleen väärästä vaihdosta (tosin toimitus ei ole ennen nähnyt tämmöistä tilannetta, missä väärä vaihto tuomitaan kolmella pelaamisesta - noh, vaihtosekoiluhan sekin on). Alivoima kestettiin hienosti ja seuraavaksi päästiin koittamaan ylivoimaa. YV pyöri ihan näyttävästi, mutta verkkoon palloa ei saatu. Peli eteni tasaisesti aaltoilevana, mutta maalittomana aina kahdennelletoista peliminuutille saakka, jolloin Kiminki laittoi laadukkaalla laukauksella pallon ensimmäistä kertaa maaliin. Johtoasema kesti erän lopulle asti, jolloin liian lepsusti pelattu karvaus/puolustustilanne johti vastustajalle tehtyyn kunniakujaan aina omalta alueelta maalintekoon saakka. Näin ollen toiseen erään lukemista 1-1. Toisessa erässä pelin kuva ei muuttunut muutoin kuin fyysisyyden kasvamisena. Molemmilla joukkueilla oli kova halu voittaa ottelu. Tahtoa seuraavasta maalista löytyikin, sillä päivän komeimmalla suorituksella Aleksi Tähkänen siirsi KeBan jälleen johtoon. Tilanteessa Tähkänen voitti pallon oman vaihtoaition edustalla ja murtautui härkämäisesti hyökkäysalueelle kolmen vastustajan ahdistamana. Alimmalta pakilta vielä puikot siihen ja yhtäkkiä oltiinkin 'ykäläpi'. Veskari vielä kenolleen ja pallo maalin kattoon. Toimitus harmittelee videotallenteen puuttumista tästä suorituksesta... Toisessa  erässä ei enempää maaleja, joten kolmanteen erään 2-1 johdosta ja ylivoimatilanteesta. Tämä ylivoima toi lopulta toivotun tuloksen, kun Kiminki niittasi pallon vahvalla laukauksella yläpeltiin: 3-1. Molempiin Kimingin pelin maaleihin esityön tarjoili Joona "Taikuri" Koski. Kolmas erä eteni piinaavan jännittävänä ja kovana vääntämisenä. Maalintekoon avautui paikkoja molemmissa päissä, mutta maalivahdit olivat vahvoja ja toisaalta KeBan päässä peittopelaaminen toimi loistavasti johtaen maalivahti Harri Härkösen pieniin torjuntalukemiin (tilastoitu 3 koko pelissä, mitä ei täysin voi allekirjoittaa koko totuudeksi..). Erän puolivälissä vastustaja turvautui aikalisään ja painoi entistä kovemmin päälle. Väsy alkoi osittain painaa, mikä johti viitisen minuuttia ennen loppua pieneen puolustuspään sekoiluun, mikä johti vastustajan kavennusmaaliin. Taistelua jatkettiin huikealla moraalilla ja pelikello kävi vähiin. Vastustajan ottaessa maalivahdin pois Santtu Turusen omalta maalilta lähettämä laukaus osui tyhjän maalin tolppaan. Viimeinen hyökkäys oli vaarallinen KeBan puolustuksen auetessa tolppalaukauksen tuoneen hetkellisen herpaannuksen seurauksena. Onneksi nuorta loviisalaiskaartia jännitti painetilanteessa ja mehukkaana avautunut ylivoimahyökkäys kuivui torsoksi. Näin ollen lisämaalit jäivät syntymättä ja lohkon päivän kovatasoisin ottelu oli päättynyt KeBan voittoon lukemi 3-2.

Toisen turnauksen jälkeen KeBa on ainut joukkue, joka jatkaa puhtaalla pelillä. Sarjataulukon ja tarkemmat tilastot voit katsoa liiton sivuilta.

Sarja vetäytyy nyt hieman oudonkin pitkälle tauolle seuraavien pelien ollessa aikataulutettuna vasta 21.11.2020. Toivon mukaan silloin pelataan...