KeBa Cup turnausraportti

1.9.2021 11:22

Lauantaina pääsi KeBakin askiin pitkän odottelun jälkeen KeBa Cupin merkeissä. Kolme tasokasta peliä päästiin pelaamaan ja hyvä määrä dataa saatiin odottelemaan sarja-avausta.

KeBa-VKTP II 7-6

Aamun ensimmäisessä ottelussa kohdattiin VKTP II. Ennen peliä käydyt pelilliset asiat toteutuivat ihan kivasti, ja joukkueena onnistuttiin ottaen huomioon sen että kovin paljoa ei olla yhdessä ehditty treenaamaan. Tasainen vääntö saatiinkin aikaan, vaikka KeBa ehti useamman maalin johdossa käydäkin. VKTP tuli kuitenkin maalin päähän, mutta maalissa torjunut Verna Viitanen piti KeBaa kyllä ottelun loppuvaiheilla pystyssä, ja tästä ottelusta saatiin varsinaisella peliajalla voitto. Maalintekijöinä Nico Niskanen kolmesti, Esa Wicklund kahdesti ja Tuomas Tommila sekä Kristian Räty yhdesti mieheen. VKTP vei rankkarit joten tästä KeBalle kaksi pistettä mukaan.

Kevyttä Terästä-KeBa 7-1

Päivän toisessa ottelussa saatiin vastaan Light Ironin ja ToTen pelaajista koottu Kevyttä Terästä. Kaverilla oli melkoinen määrä peli-iloa ja pallo liikkui kyllä todella kivasti. KeBan pojat tässä pelissä saivat kyllä harjoitella karvausta ja puolustamista. Maalissa pelannut Arto Matikainen pelasi loistavan ottelun ja ilman hänen loistavia otteita lukemat olisi voineet olla rumemmatkin. Nollille ei kuitenkaan KeBa suostunut jäämään, vaan ketjun itsensä sanoja lainaten, kolmen oikean laiturin kentällinen Kärkkäinen-Räty-Niskanen kävi rouhimassa pallon kertaalleen vastustajan maaliin. Maalintekijänä Kristian Kärkkäinen ja ensimmäisessä pelissä osunut Räty kunnostautui syöttäjänä. Rankkarit KeBa vei omiin nimiinsä joten tästä ottelusta piste mukaan.

KeBa-SBS Graniitti 1-2

Päivän viimeisessä ottelussa saimme vastaan treenivastustajamme SBS Graniitin. Jaloissa saattoi hiukan painaa edellinen ottelu, ja se näkyi kyllä tekemisessä. Jälleen kerran maalivahtipeliin ei tätä peliä hävitty, sillä Harri Härkönen pelasi loistavan ottelun KeBan maalilla. Graniitti pääsi jo 0-2 johtoon, mutta ”harjoiteltua” vaparikuviota hyödyntäen, aiemmin turnauksessakin osunut Niskanen rouhi irtopallon maalin edestä sisään tuoden KeBan maalin päähän. Tasoitusta haettiin kuudella viittä vastaan, tällä kertaa tuloksetta. Näin ollen varsinaisella peliajalla jäätiin pisteittä, mutta rankkarit jälleen vietiin, joten lisäpiste otettiin mukaan.

Yhteenvetona voisi sanoa että saatiin lisää työkaluja joilla rakentaa vielä valmiimpi KeBa 10.10. alkavaan sarjakauteen. Peli ei missään nimessä ole vielä valmis, eikä kuulukkaan olla tässä vaiheessa kautta. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa ja tästä on todella hyvä jatkaa. 

KeBa Cup 2021:

1. Kevyttä Terästä
2. KeBa
3. VKTP II
4. SBS Graniitti