Esportilta tuomisina tärkeät neljä pistettä

19.2.2023 22:11

KeBan osalta helmikuun ohjelmassa oli yksi turnaus, joka pelattiin la 18.2 Esportin pikkuaskissa. Tunnetusti pikkuaski toimii, tai siis ei toimi KeBalle, mutta minkäs näille mahtaa.

Päivän ekassa matsissa vastassa sarjan jumbojoukkue BK-Bärs, joka liikkeellä vieläpä kapealla alle kahden kentän rosterilla. Tämä, jos mikä oli pakkovoiton paikka. Vaikka muutama häkki saatiin heti alkuun aikaiseksi, ei Bärs meitä helpolla päästänyt. Tappiolla ei sentään missään vaiheessa oltu, mutta käytännössä joka kerta tulivat tasoihin aina kolmannen erän puoliväliin saakka lukemien ollessa silloin 5-5. Lopussa saatiin nostettua vaatimustasoa ja vastustaja pidettyä pois paikoilta. Oman viimeistelyn parantuessa taululle loppulukemat 9-5. Peli lukemia paremmin hanskassa pelillisesti, mutta jälleen kerran vastustajan maalin hinta huomattavasti halvempi kuin meidän. Ja eihän se ole tietenkään kenenkään muun kuin meidän oma vika. Pikaisesti laskettuna hyvä seikka oli se, että kaikki kolme kentällistä jäivät plussalle tai vähintään nollille omasta savotastaan.

Väliaikatauko, kahvia ja pullaa tai sitten parkkikiekon kääntö ja pelimoodiin kääntö. Nimittäin toisessa pelissä vastassa Kisla, joka toimituksen kokemuksen mukaan oli ensimmäisellä pelikierroksella sarjakärki ErVi Hombresin lisäksi tasokkain lohkon vastustajista - eli Kisla. Kyseinen joukkue ilmoitti kauden alla tavoitteekseen nousun ja se näkyy. Joukkue pelaa valmennuksen alla järjestelmällisesti ja kurinalaisesti. Mutta niin teemme onneksi mekin ja käsillä oli yksi kauden kovimmista matseista. Kisla lähti heti alussa antamaan kovaa painetta, mikä hieman yllätti meidät. Homma alkoi hellittämään, kun paineista päästiin kuitenkin pääsääntöisesti hyvin pois. Ensimmäistä maalia juhli kuitenkin Kisla tehden hirvittävän duunin maalineduspainissa ja lopulta pallo monen summan kautta reppuun. Ekassa erässä ei muita maaleja nähty ja luvalla sanoen Kisla oli lähempänä lisäosumia kuin KeBa, vaikka oli meillä harvojen paikkojen joukossa yksi tolppaveto. Toisessa erässä peli hieman avautui ja maalipaikoille pääsi molemmat joukkueet satunnaisesti. Maalivahdit molemmissa päissä esittivät hyviä otteita ja puolustukset taistelivat kovasti, joten toinen erä päättyi maalittomana. Tai kyllähän me pari maalia tehtiin, mutta ottelun virkavalta ei suvainnut näitä osumia laskea, mikä ehkäpä hieman kummastutti paikallaolijoita. Päivän viimeinen erä tarjosi KeBalle edullisen draamankaaren. Erän alkupuolella tasoituksesta vastasi Jere Anttila hirmuranteellaan ja hetkeä myöhemmin päivän kuumin veijari (yht 5+0) Kristian Kärkkäinen tekaisi hyvitystä hylätylle maalilleen painamalla KeBan johtoon. Kova vääntö jatkui ja momentum oli kääntynyt. Vastustaja saatiin pidettyä pois parhaimmilta maalipaikoilta ja lopussa Kärkkäinen pääsi taituroimaan vielä yhden nyytin tutkaparinsa Kristian Rädyn (yht 0+4) tarjoilusta. Loppu viisaasti pois kellosta ja ERITTÄIN kovan raastamispelin jälkeen hyvillä mielin 3-1-voitolla kotiin.

Sarjatilanne mukautui sikäli, että nousimme jälleen kakkospaikalle ollen neljä pistettä kärkeä perässä. Takanamme niskaan hengittää vielä kolmen joukkueen katras, joten mikään ei ole vielä selvää ennen kauden kahta viimeistä turnausta. Hyvänä seikkana on se, että kaikki on omissa käsissämme. Huonona seikkana on se, että niillä käsillä on ollut tapana täristä kauden ratkaisuhetkillä (joku muistanee, mitä viime keväänä kävi...). Trendit on tehty muutettaviksi ja nyt vedetään happea kolme viikkoa ja sitten ollaan valmiita seuraaviin 11.3 pelattaviin peleihin.

-Toimitus kiittää ja kuittaa-